ERITYISEN ÄITI on näyttelijä Annu Sankilammen omakohtainen esitys kehitysvammaisen lapsen äitiydestä 15 vuoden ajalta. Esityksessä risteää välähdyksenomaisesti nykyhetki ja päiväkirjamerkinnät äitiyden alkumetreiltä.

“Poika pötköttelee sohvalla, minä hoidan hänen jalkojaan. Ensin putsataan kostealla pumpulilla, sitten leikataan kynnet ja nyprätään varpaita. Lopuksi rasvataan ja hierotaan. Poika nauttii. Hänen silmänsä ovat puoliummessa. Kuola valuu rennosti suupielestä. Vaikea uskoa, että tämä on se sama poika kenen kanssa tappelin tänään. Kenen päällä istuin ja pitelin käsistä, ettei hän pääse vahingoittamaan minua. Me tässä sohvalla. Minä ja poikani. En haluaisi olla missään muualla.”

Päiväkirja 19.1.2001:“Eilen minulle syntyi pieni poika. Hän painoi syntyessään 3440 grammaa. Kuten elämässä muutenkin, ei nytkään mennyt mikään niin kuin olin ajatellut. Pikkuinen on nyt teho-osastolla tarkkailtavana. En ehtinyt nähdä lasta ollenkaan. Onneksi pieni rääkäisi tai paremminkin nyyhkäisi ennen kun se vietiin, kuulin sentään äänen. Kun lapsi vietiin heti pois en ehtinyt tajuta että olen tuon pienen pojan äiti.”  

16,00 €
20,00 €